|
Olen valokuvannut vuosia.
Välillä intohimoisesti ja välillä
vain toisten kuvia katsellen. Valokuvat ovat kuitenkin pysyneet minulle
kiinnostavina. Jos osaisin, ehkä piirtäisin. Jos
osaisin piirtää hyvin, ehkä
piirtäisin valokuvia.
Valokuvauksen
tekniikka on vaihdellut aikojen kuluessa. Aloitin valokuvauksen
mustavalkoisella filmillä ja
pimiötyöskentelyllä. Nyt olen siirtynyt ns.
digiaikaan. Valokuva on kuitenkin mielestäni pysynyt
lähes samana, lähes.
Joskus mietin miksi kuvaan, siihen en
kuitenkaan ole löytänyt vastausta. Valokuvissa on
vain jotakin, joka viehättää minua. Sitten
on joitakin valokuvia, joissa on vielä enemmän
sitä jotakin viehättävää,
sellaisia haluan tehdä.
Parantelen kuviani jonkin verran, niinkuin tein
aikoinaan pimiössäkin. Osa kuvistani on siis
manipulaatioita. Minulle ei ole täysin selvinnyt
missä on valokuvan ja manipulaation raja, niinpä en
ole kuvien muokkauksesta erikseen kuvieni yhteydessä maininnut.
Kuvat ovat täällä
katselua ja keskustelua varten, kaikenlaista kuvien kopioimista
pidän vääränä.
En kuvaa
myyntitarkoituksessa. Jos jokin sivuillani oleva kuva sopii
käyttötarkoitukseesi, voin toimittaa sinulle kuvan
tiedostona tai valmistaa haluamasi kokoisen kuvan. Ota
yhteyttä sähköpostilla MarkkuJuhaniHeikkinen (at) gmail.com, luen
postiani lähes päivittäin.
Markku Juhani Heikkinen
|
|